perjantai, 22. tammikuu 2010

Hieman päivitetään meidän kuulumisia :)

Veeralla masu kasvaa kovasti eli pikkuasukkeja on tulossa, lenkkeilyt alkaa olemaan jo aika vaivalloista puuhaa. Ensi viikolla saadaan alkaa kasamaan pentulaatikkoa ja mittaileen lämpöjä, jotta vois hieman ennustaa mikä päivä pienokaiset syntyy

Vuoden ensimmäinen näyttely, Kajaanissa, on takana. Siellä käytiin pyörähtään Bellan kanssa, tuloksella NUO EH 3. Seuraavat on jo suunnitelmissa mutta katsotaan miten toteutetaan kun tulee noita pentusia ja karvan vaihtokin on hieman kesken. Tavoitteena olisi kuitenkin keretä vielä nuorten kehässä pyörähdellä neitin kans.

 

 

 

maanantai, 21. joulukuu 2009

Bellan lonkkatulokset saapunut

Tänään saapui kennelliitosta lausunto Bellan lonkista, vasen B ja oikea A.

Viikonloppuna pääsin tapaamaan Veralan Anthonya, Sireksi nykyään kutsutaan. Poika oli kasvanut kovasti eikä paljon ujostellut . Kiitokset omistajille tästä tilaisuudesta!

Lopuksi Veralan väki toivottaa kaikille tuttaville,

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2010!

keskiviikko, 9. joulukuu 2009

Pentuja odotettavissa

Meille on odotettavissa soopelipentuja viikolla 5. Astutus sujui hyvin, onhan isänä tuleville pennuille kokenut Ketränoron Ace In The Game, tuttavallisemmin Nipa. Tästä yhdistelmästä suunnittelen sijoittavani uroksen ja/tai nartun, näyttelyistä kiinnostuneeseen kotiin.

Evelle saatiin tänään rokotukset kuntoon, kohta päästään nätöilemään. Ajattelimmekin aloittaa uudessa paikka tässä lähistöllä, Hiukkavaarassa, tietoja löytyy tarkemmin osoitteesta www.koirakoulu.info . Toki meitä kiinnostaa muutkin lajit jos tuota aikaa vaan olisi...

Seuraava näyttely on Tamminäyttely Kajaanissa 10.1.09, sinne lähdetään Bellan kanssa. Tänään neitiltä kuvattiin lonkat jotka näytti normaaleilta, nyt jäädäänkin jännäämään kennelliiton lausuntoa.

maanantai, 30. marraskuu 2009

Hieman meidän lauman kuulumisia...

Pitkästä aikaa kerkeää istahtaa koneelle niin että saapi kuulumisiakin kirjoitettua. Meillä onkin ollut aika "hiljaiseloa" viime ajat. Näyttelyitä ei tälle vuodelle ole enään tiedossa. Tamminäyttely taitaa olla seuraava...

Veralan Aramis alias Rico kävi tässä muutama viikko takaperin näyttäytymässä synnyinkodissa, hienosti oli poika kasvanut ja kehittynyt  Kotisivujen päivityksissä minulla edelleen kasvatit sivu vaiheessa, pienoisten teknisten ongelmien takia.. Kasvattien omistajat saa toki lähettää kuvia ja kuulumisia, yritän saada ne myös sivuilla näkymään jossain vaiheessa.

Eve kasvaa meillä kovaa vauhtia, kohta kun rokotukset on saatu kuntoon päästään vähän taas laajentamaan reviiriä. Näyttelyihin reenaaminenkin pääsee siis alkuun!

Pentusuunnitelmiakin on kovasti, astutusta odotellaan ihan lähipäiville  

sunnuntai, 4. lokakuu 2009

Pennut lähteneet maailmalle

Tänään lähti sitten viimeinenkin pentu uuteen kotiin. Olo on aika haikea.. Jäi minulle onneksi vielä hoidettavaakin kotia, nimittäin tällä viikolla meidän lauma kasvoi yhdellä soopeli neidillä nimeltänsä Siniketun Mariella. Neiti on todella suloinen pakkaus ja odotan kovasti että päästään kehiin pyörimään . Nimen keksiminen vaan tuntuu olevan tosi työlästä, löytyy aina joku, jolla on lapsi tai koira saman niminen tai rimmaa liikaa meidän koiriin..

Tässä kuvassa Mariella on 5vko, uusia kuvia saan toivottavasti pian otettua.

Välillä sitten kuulumisia lauman isoistakin.. Veera ja Bella on ilmoitettu seinäjoelle. Nyt neitit ovat laihkarilla että päästäs edes johonkin mittoihin ennen näyttelypäivää, saas nähdä kuin meidän käy... Pitkitin näyttelyyn ilmoittamista viimetippaan ajatuksena että karvanlähtö alkaa... Ei alkanut niin ilmoitin... Niinhän siinä sitten kävi että nyt molemmilla on alkanut pohjavilla irtoamaan, saas nähdä mennäänkö sit "kaljuina" ja tuhteina